Päivät juoksee, mun aika seisoo

En jaksa muodostaa hauraita ajatuksiani lauseiksi,
lainaan siis paloja eräästä hyvästä kappaleesta

Yötä tuijotellen yksin valvon
On levottomuus vallannut kallon
Pyörin paikallani, päätä raavin
Pimeydeltä mä vastausta vaadin

Kun kuulin siitä, oli liian myöhä
Oli järki mennyt syksyn myötä
Mitä voin odottaa elämältä
Kun jyskyttää aivois pitkin yötä

Nyt apteekista pelastuksen noudan
Nuori tyttö lyö pillerit kouraan

Mitä voin odottaa elämältä

Odotan, että vielä joskus jaksan 

Mutta minua jäi hämmentämään miten nopeasti kaikki tapahtui, ihan puolivahingossa,
ja miten nopeasti se vanha nainen työnsi paperin käteeni ja minut ulos vastaanotoltaan marraskuuhun

Hengitys höyryää, kädet palelevat ja taakat painavat 

Pelottaa kyllä hirveästi kaikki tämä ja
tavallaan taas
en tiedä

Kolmen viikon kuluttua olen jo muualla
Jossain, missä aurinko laskee mereen äkkiä humahtaen
ja kulkukoirille ei saa antaa mitään jos ei halua, että ne seuraavat ikuisesti

Ehkä siellä en pelkää niin kovasti