siniset farkut,
jotka joskus sain ystävältä ja olen käyttänyt melko harvoin...
silloin joskus sain vaivoin kiskottua vetoketjun kiinni,
nyt sitä ei tarvitse avatakaan.
sormuskin pyörii sormessa, mutta silti --
ei muut kuin äiti ja yksi toinen ole sanoneet mitään,
ja ne ovatkin erityisen tarkkanäköisiä sellaisille muutoksille,
ei niitä lasketa,
mitä siis on tapahtunut vai onko mitään?
äiti sanoi jonain päivänä katsellessaan tunikaansa
"voi kun olis niin laiha kuin tämä henkari, laskeutuisi niin nätisti tästäkin"
ja nauroi iloisesti päälle,
minua se vain puristi sisältä mutta tekonaurahdin ja mutisin nii-in.
nii-in.
sen vitsailtu päiväuni on mulle jotain paljon raskaampaa.
kerrankin osasin huomata, mitkä lauseet jäävät sisälleni asumaan.
niitä on monta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos sanoista