voi minua huolettaa
ihan vähän kuolettaakin
ei niin että tahtoisin kuolla, ei, ei
mutta sillä tavalla että joka paikka on puutunut fyysisesti ja henkisestikin ja
olisin mielelläni unessa kaksikymmentäviisi tuntia vuorokaudesta
huolettaa minä ja minun elämäni, minäminä ja se miten paljon huolettaa minä
huolettaa maailma, huolettaa mitä tarkalleen kävi pikkuiselle, huolettaa ja
sekin miten harmaa taivas oli tänään ja eilen vai näenkö sen vain silloin ja
jäänkö yksin olenko riittävän hieno upea loistokas ja HILJAA,
minun ei pidä antaa tämän puolen itsestäni päästää ääntäkään.
oikeasti minun on ihan hyvä. täytyy olla.
ja vaikkei täytyisikään.
haluan olla onnellinen ja pieni. en onnellinen tai pieni.
(ei se voi olla liikaa vaadittu. eihän?)
löysin salkun pohjalta syysrunoja vuoden takaa.
oikeastaan pidin niistä. ainakin toisesta.
odotan tukan kasvamista ja piirtelen lintuja ja tatuointeja.
(en minä ole kaikessa huono tai keskinkertainen, enhän?)
(eihän minun tarvitse olla loputtomiin näin tuskastuttavan epävarma, eihän?)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos sanoista