vilken färg har själen, älskling?

olen ollut lukossa, jäätynyt umpeen.
missä on avain, onko se joku, onko se jokin?
mikä se on, kuka se on? se voisi olla kuka tahansa,
sinäkin.

voi kuinka tahtoisin kirjoittaa, vuotaa sanoja niin että olen tyhjä,
vuotaa mustan ulos musteena ja olla tyhjä kuin sellaisen illan jälkeen
kun olen istunut mauttoman kuppilan nurkassa herättelemässä ääntäni,
poissa neljän seinän sisältä, kuiskaamassa ulkomaailmaan tuskaani
vain palatakseni pian takaisin sinne missä kahvimaitoa ei ole koskaan

mutta minä en jaksa

kunpa joku tulisi ovelleni, koputtaisi ja tulisi katsomaan parvelle ripustamiani jouluvaloja
nyt tikapuilla lepää iloisen värisiä alusvaatteita, oi minä olin toimelias, minä pesin pyykit.
saisinko palkinnon siitä hyvästä?
en, sillä se ei riitä, sellainen ei ikinä riitä elämiseen, ja minä tiedän sen.
siksi olen pettynyt ja surullinen. edelleen surullinen.
miksi suru ei jo mene pois?
vai pidänkö itse sitä kädestä päästämättä irti?
ehkä olen siihen rakastunut, niin kuin aina, väärään kohteeseen.

minulla olisi täällä irtoteetä pienissä lasipurkeissa hyllyllä,
minulla olisi kattilallinen kevyttä mautonta keittoa,
jaksoin keittää sen mutta syödä en enää. muuta sitten liikaakin. sitä samaa.

tässä välissä olin kirjoittamatta kai kaksi tuntia.

haluaisin kauas täältä, ihan hetkeksi vain muualle,
jonnekin missä pakkanen ei pureskele hajalle ja kaduilla on hymyjä eikä yhtään aavetta
rahaakin minulla olisi, mutta täällä olen jäätyneenä ja liikkumatta
ei minulla ole rohkeutta lähteä ihan yksin,
olen ihan tarpeeksi yksin jo valmiiksi
(vaikken oikeasti edes ole, tuntuu siltä)

näinä päivinä auttaisi, jos pystyisi rakastamaan itseään edes tarpeeksi