olenpa ollut kauan hiljaa
poissakin, oikeastaan
(viimeisimmän lukiessani huomasin: todella kauan)
ensin ajattelin sen olevan hyvä merkki
mutta ei se taidakaan olla
se tarkoittaa vain, että olen taas sulkenut suuni
kahlinnut sormenpääni
mutta tarkoittaa se myös sitä, että pärjään ilman kaiken tämän jatkuvaa ajattelemista
olen ollut onnellinen
rappioromanttisilla uusilla kotikulmilla, aurinkoisella parvekkeella, jonkun katuun piirtämää ruudukkoa hyppiessäni
auringon laskiessa, auringon noustessa, teollisuuskonttien päällä tanssien
lähellä, kapealla patjalla lattialla, sormet sormien lomassa kesäyössä
kaukana, mustikkaisissa metsissä ja horjuvilla laitureilla
kaukana pohjoisessa suuren kiven päällä, jäämeren rannalla, vuorten korkeuksissa
olen ollut onneton
niistä samoista syistä kuin ennenkin
olen venytellyt rajojani ja lähtenyt mukaan päähänpistoihin, olen ollut minä
olen ollut myös pitkällä sairaslomalla, vaikkei sitä minusta osaisi ehkä arvata
harmi, että onnellisuus toisesta ihmisestä ei saa onnettomuutta omasta itsestä katoamaan
se vain hautaa, peittelee pehmeästi ja sanoo shh
mutta ei se kadota
ja yhä aina vaan minä olen liian suuri, sitä ja tätä
"osaisit nyt edes olla sairas kun et kerran osaa olla tervekään",
sanoo se ilkeä varjo takaraivossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos sanoista